sunnuntai 13. elokuuta 2017

Yarra Valley & The Grampians

Kiirettä on taas pitänyt, joten tässä samassa nyt kahden viimeisimmän viikonlopun kuvasaldoa! Edellisviikonloppuna käytiin kiertelemässä viinitiloja (ja yhdessä suklaatehtaassa) Yarra Valleyssa, oli ihan huippupäivä, tosin melko pitkä. Maistelin ehkä parasta kuohuvaa ikinä (Killara Winery) ja ehdottomasti parasta omenasiideriä mitä olen koskaan juonut - ihan älyttömän hyvää ja hyvin erikoinen mutta hyvä maku (Yering Winery). Pääsimme myös maistelemaan vähän viinejä ja suklaata, Yarra Valley Chocolatier oli ehdottomasti käymisen arvoinen mesta, älyttömän hyvää suklaata, joskin myös hyvin kallista :D

Arkipäivät on jälleen kulunut aika pitkälti töiden parissa sekä kavereiden kanssa hengaillessa, töitä riittää onneksi paljon, ja järjestin itselleni vielä muutaman viikon lisäaikaa tienata reissurahaa - lähden Melbournesta 11.9, kun aiemmin suunnitelmissa oli lähteä reissaamaan 28.8.

Tänä viikonloppuna tehtiin vain päiväreissu, lauantai pyhitettiin herkulliselle brunssille Fitzroyssa ja olin sopinut illaksi lapsenvahtikeikan, joka venyi sitten yhteen asti yöllä. Tulipahan hyvät tienestit!
Sunnuntaiaamuna lähdettiin aikaisin kohti kansallispuistoa nimeltä Grampians. Sinne on matkaa noin 250km Melbournesta, joten auton penkkiä tuli aika aktiivisesti kulutettua sunnuntaina. Oli kuitenkin ehdottomasti sen arvoista, Grampians oli älyttömän kaunis paikka! Ja sää suosi meitä jälleen, aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lämpötila huiteli jossain 15-18 asteen välillä. Ja pääsimmepä näkemään kenguruita ja silittelemäänkin - olimme lähdössä ajamaan takaisin kun huomasimme yhden futiskentän olevan pullollaan kenguruita, pakkohan se oli mennä niitä katsomaan. Melbournessahan maksetaan aika paljonkin siitä, että pääsee "wildlife parkiin" syöttämään ja silittelemään kenguruita, no mepäs pääsimme kokemaan sen nyt ihan ilmaiseksi villien ja vapaiden kengujen kanssa!
Oli ehdottomasti aivan huippupäivä, ja sen voimilla jaksaakin taas painaa tämän uuden viikon läpi :-)





Suklaatehtaalta sai myös älyttömän hyvää jädeä!


Meidän jengi

Roadtrip!


Meidän tyttöjengi ja kuvaajana meidän jengin
miesvahvistus :-D

MacKenzie falls

Meidän älyttömän ruma, mutta halpa, vuokra-auto :D


Grampians

Grampians

Roo <3
1806- ehkä Melbin paras drinkkipaikka!

Kuolaan näitä Doughnut Timen donitseja jatkuvasti,
mutta yhtäkään en ole vielä maistanut.. (painotan sanaa vielä)

Meidän superhyvä brunssi Fitzroyssa!





maanantai 31. heinäkuuta 2017

Wilsons Promontory National Park

Viime viikonloppu vietettiin Toorassa ja Wilsons Promontoryn kansallispuistossa.
Otimme alle vuokra-auton lauantaiaamupäivällä, ajelimme Tooraan josta olimme varanneet motellin yhdeksi yöksi. Kilometrejä sinne oli päälle 200, ja ajomatkaan meni 3-4h taukoineen. Tiet on täällä aika huonossa kunnossa, joten nopeusrajoitukset vaihtuu 60-100km välillä ja matkanteko on hidasta. Ja ylinopeutta ei täällä kannata ajaa lainkaan, sillä siitä ollaan tosi tarkkoja ja sakot napsahtaa jo muutaman kilometrin ylityksestä.

Toora oli ihana pieni kylä keskellä ei mitään. Meidän motellin takapihalla majaili lampaita, ja jokainen pelto oli täynnä lehmiä ja lampaita ja hevosia. Superkaunis paikka, ja sympaattinen kylä. Tasan yksi "pääkatu" jossa oli 3 ravintolaa ja yksi pieni ruokakauppa. Kävimme vähän käveleskelemässä ympäriinsä pelloilla, ihastelimme maisemia ja haimme ruokaa "kiinalaisesta" ravintolasta. Ei se juurikaan kiinalaista ollut, mutta hyvää ja halpaa.Vietimme leffaillan motellissamme, motelli oli todella mukava ja siisti! Tehtiin reissu todella pienellä budjetilla ja se onnistuikin aika hyvin. Auton vuokra oli 35 AUD per naama, motelli oli 16 AUD, bensaan meni 7 AUD per nenä (ihan naurettavan halpaa täällä!!) ja ruokiin koko viikonloppuna muutama kymppi.
Eli karkeasti arvioituna reissuun meni noin 80 dollaria tai vähemmän, eli ei juuri mitään. Jatkossakin vuokrataan auto ja ajellaan paikkoihin, joinne alunperin suunnittelimme ottavamme day tourin. Esimerkiksi juuri tuonne Wilsons Promontorylle päiväreissu olisi maksanut 79 dollaria, eikä se sisältänyt ruokia! Ja ryhmän kanssa kiertäminen on tylsää, ahdistavaa ja ankeaa. Ainut hyvä juttu siinä on helppous. Nyt kuitenkin saimme mennä ihan oman aikataulun mukaan, käydä rauhassa juuri niissä paikoissa kuin halusimme ja nauttia aikatauluttomasta viikonlopusta.

Seuraavaksi vuorossa on visiitti viinitilalle ja päiväreissu erääseen toiseen kansallispuistoon. Toivottavasti saamme myös jollekkin näistä viimeisistä viikonlopuista mahdutettua Philip Islandin sekä hotspringsit.

Siinä sitten vähän kuvia meidän ihanasta perjantai-illasta, jonka vietimme parin kaverin kanssa hotellissa - löysin meille ihan älyttömän hyvän dinneripaikan, middle eastern-tyylistä ruokaa. Alkuruuaksi otimme meze platterin, pääruuaksi veggieburgerit ja sitten vielä tuo eräässä kuvassa näkyvä dessert platter.. Oli ihan tajuttoman hyvää, ja koko setti alkuruokineen ja jälkkäreineen + viinilasillinen kustansi vain 38 dollaria, not bad! Ja sitten tietenkin myös kuvia Wilsons Promontorystä ja Toorasta, mutta kuvista ei kyllä valitettavasti välity se, kuinka uskomattoman kauniita nämä paikat for real olivat!






















torstai 27. heinäkuuta 2017

4 maanantaita

Enää 4 maanantaita jäljellä Melbournessa. Mietin tätä maanantaina joka oli vasta eilen, paitsi että nyt eletäänkin jo perjantaissa. Aika menee ihan tajutonta vauhtia, uskomatonta että kohta on taas viikonloppu, ja tasan kuukausi lähtöön.
Suunnitelmissa on nyt siis lähteä Melbournesta 27. tai 28. elokuuta Adelaideen, josta reissaan bussilla ja lautalla Kangaroo Islandille. Sain Kangaroo Islandilta töitä, Emu Ridge Farmilta - farmilla tehdään eukalyptusöljystä erilaisia tuotteita, esim. voiteita. Näitä myydään pienessä kaupassa, jota olen menossa pyörittämään. Sen lisäksi järjestän turisteille opastettuja kierroksia farmilla, sillä se on yksi saaren nähtävyyksistä. Tämä farmi/eucalyptus oil distillery on perustetu vuonna 1991, joten se on yhtä vanha (eiku NUORI?) kuin minä.
Mitään soppariahan ei tietenkään ole, tyypillistä backpacker-elämää Australiassa. Eli voi olla, että yhtäkkiä mitään töitä ei olekaan tarjolla. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että olen vapaa työskentelemään juuri niin kauan kuin huvittaa - todennäköisesti en viihdy saarella muutamaa viikkoa pidempään, sillä Kangaroo Island on aika pieni paikka. Mutta saari on todella kaunis, joten kiva päästä asumaan sinne muutamiksi viikoiksi, jos tämä homma nyt vain toteutuu, se selviää varmaan vasta sitten paikan päällä :D You never know, muta se juuri tekee tästä reissaamisesta hauskaa ja jännittävää.

Koska viikonloput Melbournessa alkaa lähenemään loppuaan, on ollut aika tehdä suunnitelmia että pääsee näkemään ja kokemaan kaikki jutut jotka halusikin. Tänä viikonloppuna lähdetään tyttöjen kanssa roadtripille Wilsons Promontory National Parkiin. Vuokrattiin auto ja varattiin motelli, vietetään siellä siis yksi yö.WPNP on todella kaunis paikka, joten innolla odotan sinne pääsyä!
Elokuun ekana viikonloppuna mennään kiertelemään viinitiloja Yarra Valleyyn ja elokuun toisena viikonloppuna yritetään päästä Grampians National Parkiin joka on myöskin ihan älyttömän kaunis paikka. Great Ocean Road on aika must nähtävyys Melbournessa ollessa, mutta jätän sen myöhemmälle, kun täällä on kesä. Palaan siis jossain vaiheessa Melbourneen, varmaan sitten ennen kotiin paluuta!
Nyt on mentävä taas pariksi tunniksi töihin, illalla suunnataan kavereiden kanssa Cityyn - yksi jenkkikavereistani sai meille järkättyä superhalvalla (ilmaiseksi) sviitin kivasta hotellista keskustasta! Kelpaa, yllättävän väsyttäviä ja pitkiä työviikot nyt kun työskentelee usealle perheelle ja tekee babysittingin lisäksi siivouskeikkoja. Joten hotelliyö on kyllä ansaittu! :D

Loppuun vielä vähän kuvia viime viikoilta. Viime lauantaina kiivettiin "Kokoda 1000 steps memorial walk"(kaunis luonnonpuisto vain noin tunnin päässä Melbournen keskustasta), hengailtiin ja käytiin vähän tuulettumassa ulkona. Perjantaina työskentelin yöhön saakka, ja sunnuntaina chillailin perheen kanssa ja perhetuttuja tuli dinnerille. Iisi viikonloppu, toisin kuin tämä tuleva!



Alamandan kuntosali on ihan sairaan hyvä, ja parasta on se että se on ilmainen!

Point Cook aamuseitsemältä lauantaina

Dandenong ranges/ 1000 steps

En haluaisi kesähelteellä kavuta näitä portaita. Tuli KUUMA!

Pikkuinen wallaby hengaili meidän patikointireitin varrella






Ehdoton vakkari ja lempparipaikka PC:ssä.
Käydään täällä joka viikko, kanta-asiakkaita siis!

Friend or Pho, sikahyvä vietnamilainen ravintola ihanassa
Yarravillessa :)



tiistai 11. heinäkuuta 2017

Kuvia

Laiskottaa liikaa, joten en jaksa kirjoitella sen kummemmin viime päivien tapahtumista, kuvat kertokoon kaiken! Mitään ihmeellistä ei ole tullut tehtyä, ollaan vietetty laatuaikaa perheen kanssa, käyty elokuvissa, hengailtu kotona ja pelattu lautapelejä tai xbox kinectia, tuttavaparheitä on käynyt kylässä dinnereillä ja sensellaista. Viikonloppu meni taas kavereiden kanssa ollessa, ei tehty sen kummempia suunnitelmia, nautittiin vain viikonlopusta yhdessä. Ja johonkin se aika taas meni ja yhtäkkiä oli taas sunnuntai-ilta..
Tällä viikolla teen taas extrahommia muissa perheissä, siivoamista, pyykkäämistä ja babysittingiä. Viikonloppuna juhlistetaan kaverimme Allisonin synttäreitä, mennään Allisonin perheen kämppään aloittamaan juhlat ja sieltä sitten keskustaan jatkoille. Perhe on hiihtoreissulla, eli saadaan asunto kokonaan itsellemme. Tarkoituksena olisi myös katsastaa pari kivaa kahvilaa ja lounaspaikkaa.

Mutta nyt niitä kuvia sitten.



Löydettiin superhyvä frozen yogurt-paikka.
Ihan sikahyvää, ja halpaa!


Metsästetään myös Melbournen parasta kaakaota - tää oli tosi hyvä!



Yarra River

Niin hyvää! Alkoholiton Ginger Beer.