maanantai 12. kesäkuuta 2017

I love Melbourne part. 2



Williamstownissa on jäätelötehdas, ja sillä oma Shoppe tietenkin.



Melbournen hehkuttaminen jatkuu..
Tämä ensimmäinen viikonloppu täällä on ollut vain kaikinpuolin ihan mahtava. Viikonloppu oli 3 päiväinen, kiitos turhan public holidayn. "Queen's birthday" oli maanantaisen vapaapäivän nimi, mutta sillä päivällä ei vaan sattumoisin ole mitään tekemistä kuningattaren syntymäpäivän kanssa - eikä kukaan aussi osannut minulle oikein selittää, mikä koko päivän pointti on, muuta kuin että se on ylimääräinen vapaapäivä :D



Williamstown edelleen.. ->





Sunnuntai(kin) osoittautui täällä ihan huippuhienoksi päiväksi, aurinko paistoi ja asteita oli +17 - eli tosi jees ollakseen talvi.
Aamupäiväksi olin sopinut tapaamisen erään "kaverin kaverin" kanssa - kyseessä on David, melbournelainen, joka on erään singaporelaisen Finnairin lentoemännän kaveri. Simppeliä, huh? David lupasi näyttää minulle kaupunkia - hän on ollut vaihdossa Suomessa (Oulussa) opiskeluaikoinaan, ja osasipa jopa muutaman sanan suomea edelleen. Sain prinsessatyyliin noutokyydin kotiovelta, ja päädyimme ihanaan Williamstowniin jossa olen jo kerran aiemmin pikaisesti käynyt. Williamstown on todella suloinen paikka ja maisemat sieltä Melbournen keskustaa kohti ovat mahtavat. Kaupunginosa on täynnä suloisia pieniä kahviloita ja ravintoloita, puistoja ja rantaa pitkin kulkevia kävelyreittejä. Sekä tietenkin isoja moottori-ja purjeveneitä. Täydellinen paikka sunnuntaiaamupäivän viettoon, etenkin aurinkoisella säällä!


  
St. Kilda Beach

Luna Park / St. Kilda






Loppupäivän vietinkin sitten St. Kildassa uusiseelantilaisen kaverin seurassa. St. Kilda on todella suosittu "nuorekas" osa Melbournea. Enkä yhtään ihmettele - St. Kilda vaikutti todella kivalta paikalta, ranta näytti mahtavalta ja tämäkin alue on täynnä pieniä ravintoloita ja kahviloita, sekä baareja terasseineen,  joilta on melko mukava merinäköala. Alueella on varmasti myös kokoajan meneillään kaikenlaista, ja läheltä löytyy Chapel St, joka on kuuluisa lukuisista baareistaan. Ehdin nähdä vain murto-osan St. Kildasta,  joten toivottavasti ehdin sinne piakkoin uudestaan! Uusiseelantilaisen tuttavuuteni mukaan St. Kilda on Melbournen "elävä" osa ja myöskin paras paikka koko kaupungissa. CBD on "tylsä ja täynnä masentuneita ihmisiä". Osittain tuo on totta, kontrasti CBD:n ja St. Kildan välillä on suuri, mutta näin suomalaiselle kyllä koko Melbourne näyttäytyy aika mahtavana ja eläväisenä kaupunkina, jossa tapahtuu kokoajan jotain :D



Apple picking / Bacchus Marsh



Viimeinen vapaapäivä tästä pitkästä viikonlopusta menikin sitten aika pitkälti perheen kanssa. Koska tämäkin päivä oli aivan mahtava - lämmin ja aurinkoinen, päätimme lähteä viettää sitä ulkoillen. Noin 45 minuutin ajomatkan päässä täältä on paikka nimeltä Bacchus Marsh - kyseessä on pieni kylä keskellä ei mitään. Ajoimme läpi pelto-ja vuorimaisemien, jotka olivat muuten ihan älyttömän upeita maisemia! Pelloilla laidunsi milloin hevosia, millon lehmiä ja lampaita - ja näkyipä tienvarressa myös kenguruita, tosin ei eläviä.. Täällä ilmeisesti saa maaseudulla ajaessa varoa kenguruita. Vähän niinkuin meillä hirviä, mutta kengurut ovat onneksi aika paljon pienempiä eläimiä.
Bacchus Marshissa on paljon maatiloja ja viljelmiä ja sesonkien mukaan siellä pääsee poimimaan siis kaikenlaisia marjoja/veggieitä/hedelmiä. Tänään oli viimeinen päivä apple picking seasonia, joten päädyimme poimimaan Granny Smithejä ja Pink Ladyja. Nyt meillä sitten onkin 15 kiloa omenoita ja niille pitäisi keksiä jotain käyttöä :D Omenoiden poimiminen oli hauskaa hommaa, mutta mieleen tuli heti "rural area work/farm work", jota vaaditaan jos haluaa viettää toisen vuoden Ausseissa ensimmäisen WH-viisumivuoden umpeuduttua. En välttämättä jaksaisi kolmea kuukautta viettää keskellä ei mitään, poimimassa paahtavassa auringonpaisteessa banaaneja tai mansikoita tai whatsoever. Mutta toisaalta sitä olisi hauska kokeilla!











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti