torstai 29. kesäkuuta 2017

Mornington Peninsula

Jotta sunnuntaikaan ei kävisi tylsäksi, sovimme belgialaisen kaverin kanssa, että lähdetään katsastamaan Mornington Peninsula. Mornington on täältä noin 100km päässä oleva ihana alue, jossa on paljon kivoja pikkukyliä meren äärellä, sekä muutama todella kaunis national park. Yhteen niistä sitten suuntasimmekin, Port Nepean National Park:iin.














Lähdimme aamulla aikaisin ajelemaan Morningtoniin, keskustan kautta josta nappasimme kyytiin erään ranskalaisen pojan, jota kumpikaan ei tuntenut entuudestaan. Bensakuluja helpottaakseen on kätevää pistää facebookkiin ilmoitusta, jos suunnittelee roadtrippiä - yleensä innokkaita backpackereitä tai muita alueella asuvia haluaa lähteä mukaan. Nyt kun meitä oli 3 jakamassa bensakuluja, ei koko reissuun mennyt (tietullit ja bensat) kuin noin 10 dollaria!





Reissuun meni koko päivä, olimme takaisin Point Cookissa vasta seitsemän aikaan illalla. Kyllä kannatti lähteä, sillä Mornington, Point Nepean ja pienet kylät kuten esimerkiksi Sorrento olivat todella kauniita paikkoja. Point Nepean oli myös historiallisesti mielenkiintoinen, sillä siellä on ollut Victorian osavaltion karanteenikeskus 1940-50-luvulla, ja keskuksen rakennukset ovat siellä edelleen. Yhtä tarkkoja ovat olleet saapuvien matkustajien kanssa niihin aikoihin, kuin mitä nykyäänkin ovat :D
Olisipa vain oma auto, niin voisi tehdä tälläisiä viikonloppureissuja vaikka joka viikonloppu, Melbournen lähialueet ovat nimittäin täynnä tämän kaltaisia kauniita alueita. Onneksi autollisia reissukavereita on kuitenkin melko helppo löytää!

Niin, ja kävimmehän me myös Brighton Beachilla katsastamassa nämä kuuluisat bathing boxit!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti